keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Laadukas Golf

Ajolupien saamisen kunniaksi Joonas ajoi auton merkkihuoltoon korjattavaksi aamulla. Toissailtana se oli Joonakselle nikoitellut, nykinyt ja pitänyt hassua ääntä tyhjäkäynnillä. Joonas otti videota kotipihassa moottorin tyhjäkäynnistä: http://www.youtube.com/watch?v=Q2iYFUEkjg0. Onneksi meidän uuden auton sopimukseen kuuluu kaikki huollot ja korjaukset kolmen vuoden ajan. Vietiin samaan liikkeeseen kun mistä ostettiin.

Eilen auto toimi moitteettomasti, mutta järjestettiin sille pikaisesti aika huoltoon kuitenkin. Huolto kertoi, että sillä kyllä saa ajaa, jos moottorivalo ei pala. Tänään sitten Joonaksen vietyä auto huoltoon siellä oli vähän selkkausta, kun ei sitä aikaa ajanvarausjärjestelmästä löytynyt. Kysivät sitten, että kuka on sulle tän auton myynyt ja kun myyjän nimen oli antanut niin kaikki olikin kunnossa. Oli ollut tiskillä itse ajan antanut henkilö, tarvi vaan siis oikeita avainsanoja. Autoliikkeellä on asiakkaiden kuljetuspalvelu, joka sitten vei Joonaksen töihin. Kuulemma henkilö, joka kuskasi Joonasta kertoi työkuvaansa kuuluvan asiakkaiden kuskaamisen lisäksi niittien poistamisen asiakirjoista skannausta varten. Vähän hämmentävää kyllä, mutta kuulemma taksit on niin kalliita ja valmistaja maksaa vitosen per kyyti, jos asiakkaan kuskaamiselle on syy.

Myöhemmin päivällä ilmoittivat, että siitä on löytynyt vika pakoventtiilistä. Korvaava osa pitäisi tulla huomenna aamulla ja olivat kertoneet vaihtavansa sen heti aamusta. Katsotaan nyt, että tuleeko se kuntoon huomenna. Jos ei tule, niin täytyy autoliikkeen kustannuksella hankkia vuokra-auto, kun eihän täällä pysty asioita ilman autoa hoitamaan.

Saas nähdä, että millon saadaan oma auto alle ja mikä seuraavaksi vastustaa. Autohan päätti siis hajota heti seuraavalla ajolla siitä, kun saatiin nettiyhteys toimimaan.

1 kommentti:

Leena kirjoitti...

No, kun vastustaa, niin sitten vastustaa. Kyllä se siitä. Nokka pystyyn vaan ja päin tuulta. :)