torstai 4. heinäkuuta 2013

4th of July

Hyvää Yhdysvaltojen itsenäisyyspäivää! Varsinaisen päivän lisäksi monet ovat vapaalla sekä edellisenä että seuraavana päivänä ja viettävät aikaa ystävien kanssa muun muassa grillaten. Tietysti minulle se on tarkoittanut paljon töitä, sillä koirahoitola on täynnä. Tälle päivälle kuitenkin sattui vapaa. Aamulla käytiin katsomassa Saratogan kaupungin itsenäisyysjuhlaa, josta Joonas otti muutamia kuvia. 

Ensiksi yleiskuvaa yleisöstä. Tapahtuman puolesta veteraaneille, senioreille ja kutsuvieraille oli tuoleja ja tuolien yllä teltta varjostamassa. Tapahtuma alkoi 9:30 aamulla, mutta lämmintä oli jo silloin. Kun päästiin kotiin puoliltapäivin, todettiin, että ulkolämpötila on n. 30 °C. 





Vapaaehtoisista koostuva orkesteri esitti isoa osaa tapahtuman kulussa. Suurin osa ajasta menikin kansallishenkisiin kappaleisiin.



Vapauden kello. Tapahtuman loppupuolella kelloa soitettiin kolmetoista kertaa, kerran jokaista alkuperäistä osavaltiota kohden. 


Näytelmään osallistuneita henkilöitä. Varsinainen näytelmä oli ehkä vähän pettymys, "näytelmän" henkilöt seisoivat vaan yleisön edessä juontajien kertoessa henkilöiden ajatuksia ja lukiessa otteita heidän puheistaan.



Näytelmässä siirryttiin katkotta 1800-luvulta toiseen maailmansotaan ja kuvaan Yhdysvaltojen sotilaista pystyttämässä Yhdysvaltojen lippua (Iwo Jima) ja siitä edelleen uutiskuvaan syyskuun 11 päivältä, missä palomiehet pitivät lippua puolisalossa. 


Tapahtumassa jaettiin lapsille pieniä lippuja heilutettavaksi.



Paikalla oli myös sotilaita tuomassa lippuja tapahtuman ajaksi sekä johtamassa paraatia tapahtuman lopuksi.



Olimme jo poistumassa paikalta, kun huomasimme miehen hevosineen ratsastelevan puistossa paraatin vierellä. Sattuipa vielä upea maisema taustalle.


Tällaista meillä tänään.

Ei kommentteja: