lauantai 19. lokakuuta 2013
Valokuvausreissu
Käytiin työkaverin kanssa töiden jälkeen reissu tarkoituksella ihan pelkästään valokuvaukseen keskittyen. Illalle ehdittiin käydä kuvaamassa kolme kohdetta. Helka ei päässyt valitettavasti mukaan, koska oli töissä suorittamassa viimeistä kertaa koulutussarjaa koiran eleiden lukemisesta.
Reissuun lähdettiin Mikon kanssa hänen autollaan vähän viiden jälkeen, suoraan toimistolta. Ajelimme ensimmäiseksi Santa Cruzin Natural Bridges State Beach -rannalle.
Toisena kohteena ajelimme puolivälissä Santa Cruzia (kartta) ja San Franciscoa (kartta) olevalle Pigeon Pointin majakalle (kartta).
Mikko kuvasi jalustalla ja tai huomattavasti hienompia kuvia majakasta. Itse tyydyin meta-kuvaukseen kuvaamalla kuvaajaa. Kuvat on kuvattu pelkässä kuunvalossa. Kännykkäkamera ei saanut mitään muuta kuin mustia kuvia ja kävellessä piti käyttää taskulamppua ettei vahingossa kompastu kuoppaan tiessä tai vastaavaa. Pimeässä maisemien kuvaukseen jatkossa pitänee hankkia jalusta.
Lopuksi viimeisenä kohteena ajoimme San Franciscon ohi Golden Gate -sillan yli ja kuvasimme itse siltaa.
Seuraaviin kahteen kuvaan lainasin Mikolta jalustaa ja sain itsekin varsin laadukkaita maisemakuvia.
Kuvan oikeassa laidassa näkyy San Franciscon länsipuolella olevat asuinalueet, Richmond ja Sunset. Kuvasta näkyy selvästi, että korttelit on rakennettu todellakin viivasuoraksi karttaan. Ei pidä luonnollisesti sotkea näitä San Franciscon keskustaan, joka taitaa hieman pilkistää sillan läpi.
1937 käyttöönotettu silta on varmastikin San Franciscon tunnetuin symboli. Ja onhan se nätti varsinkin pimeällä. Sillan tietulli maksaa $6.00 eli n. 4,39 € ja se peritään ainoastaan pohjoisesta San Franciscon suuntaan, toinen suunta on maksuton.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)









Ei kommentteja:
Lähetä kommentti