Tänään tuli täyteen seitsemän vuotta yhdessäoloa Helkan kanssa. Päivää vietettiin ulkoilemalla Citnan kanssa Fremont Older suojelualueella ja romanttisella illallisella Santa Cruzissa.
Fremont Older OSP:ssä (10 min päässä autolla kotoa) sää oli nätti ja melko lämmin Kalifornian syksyinen sää. Koska sadetta ei ole näkynyt, puskat ja heinikot olivat kuivia ja silminnähden palonarkoja. Lämpötila oli 26°C yläpuolella ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Koska tulimme paikalle vähän puolenpäivän jälkeen, paikalla ei ollut vielä kovin paljon porukkaa ja saapuessa tavallisesti täysi parkkipaikka oli ehkä puolillaan.
Citnalle oli hieman haastetta ohittaa polulla vastaan tullut hevonen ja ratsastaja, mutta hyvin päästiin ohi kuitenkin väistämällä polulta sivuun.
Kuten tavallista, paikalla oli useita pyöräilijöitä. Varmasti lämmintä hommaa polkea mäkiä, kun aurinko paistaa ja nuo mäet ovat oikeasti melko jyrkkiä. Sorapolkua alaspäin kävellessä ajoittain kengät meinaavat lipsua.
Palatessa näimme saman hevosen uudestaan; oli ilmeisesti käynyt kiertämässä lenkin ympäri toista kautta. Vastaan tuli kolme-neljä koiraa ja toistakymmentä ihmistä ja autolle päästyä parkkipaikka oli täyttynyt. Nappasimme kotimatkalta burgerin mukaan myöhäiseksi lounaaksi, jotta jaksoimme illalliseen asti.
Santa Cruziin lähdimme ajelemaan vähän ennen viittä. Lauantaina liikenne oli verrattain rauhallista 17-tiellä. Matkalta varasimme pöydän. Parkkipaikka löytyi ravintolan vierestä parkkihallista. Pysäköinti tuli maksamaan $1.00 eli eipä ollut kovin kallista.
Varsinainen tavoite oli tulla katselemaan auringonlaskua (toissapäiväinen auringonlasku oli upea ja pilvetön, mutta se jäi Helkalta näkemättä). Harmillisesti Santa Cruzin ylle nousi voimakas usva auringonlaskun aikaan ja auringonlasku jäi käytännössä näkemättä. Katselimme kuitenkin hämärtyvää merta ja kuinka Santa Cruzin majakan valo tuli illan hämärtyessä esiin. Lopulta majakan valo näyttikin komealta usvan seassa.
Lopuksi hurautimme kotiin Mountain View:n Krispy Kreme Donuts kautta. Haimme sieltä mukaan tusinan donitseja. Paikan erikoisuus on juuri paistetut ja kuorrutetut donitsit, joita söimme yhdet paikan päällä. Citna odotti kotona kiltisti ja oli innoissaan kun tulimme takaisin.
Sellaista tällä kertaa. Seitsemän vuotta vilahti ohi todella nopeasti. Toisaalta tuntuu että ihan vastahan sitä tavattiin; toisaalta siltä että ainahan sitä on tunnettu ja oltu yhdessä.
Terkkuja kaikille sukulaisille ja tutuille!








1 kommentti:
Luin taas vanhoja juttujanne. Näihin on kiva palata uudestaan ja uudestaan. Missä välissä ne seitsemän vuotta ovat livahtaneet. Huh!
Lähetä kommentti