Torttukokeilut (voitaikina ja kermaviilitaikina, jossa kermaviilin tilalla hapankermaa) oli ihan suhteellisen onnistuneita, molemmilla tavoilla tehdyt tortut maistuivat Joonaksellekin. Molemmat koe-erät tein luumumarmeladiin, mutta pöydällä odottaa myös aprikoosimarmeladi. Päädyin kuitenkin siihen tulokseen, että voitakinalla tuli parempaa ja voitakinasta aion tehdä varsinaiset tarjottavat. Laskeskelin, että 8-10 henkilöä tulee paikalle ja torttuja saa jäädä omaankin jääkaappin, joten lähetään liikkeelle kilosta voita. Torttujen ulkonäkö on hieman erilainen kuin perinteisten, kun joudun käyttämään kokojyväjauhoja.
Porkkanalaatikko onkin toinen tarina. Ensimmäinen yritys oli netistä löytyneellä reseptillä, jossa ei ole riisiä ollenkaan. Maistoin siitä palasen ja mielestäni oli ihan ok, mutta Joonas meinasi, että tuli liian puuromaista. Laitoin sitten pakkaseen suurimman osan ja aion viedä kuitenkin tarjolle huomenna, josko jollekin kelpaisi. Toinen yritys oli sitten italialaisesta risottoriisistä, josta tulikin yllättävän paljon riisipuuron oloista keitettynä. Sen jouduin itse syömään, Joonaksen mielestä siinä oli liian vähän porkkanaa ja riisi oli Joonakselle liian raakaa. Samaa reseptiä soveltaen tein huomisen porkkanalaatikon. Tällä kertaa riisiä on keitetty pidempään ja paljon enemmän porkkanaa suhteessa riisiin.
Lanttulaatikkoa päätin tehdä vain yhden, se kun ei yleensä mene kaupaksi kauhean hyvin. Harmillisesti kävi ajatusvirhe, enkä tullut ostaneeksi erikseen lanttulaatikolle vuokaa, joten paistamisen jälkeen jouduin yrittämään sen siirtoa toiseen astiaan. Jostain syystä rakenne ei ollut tähän ideaali, vaan pikkasen palasiksi hajosi. Vuokaan jääneitä murusia sitten maisteltiin, ja Joonas meinasi, että hyvää tuli. Nyt harkitaan, että jos puhtia jää porkkanalaatikon ja torttujen ja tämän päivän ruokien jälkeen, että pitäisikö kuitenkin hakea lisää niitä lanttuja ja tehdä esteettisesti onnistuneempi paistos huomiseksi ja syödä itse tuo hajonnut.
Eilen kävi ilmi, että Amazonista (verkkokauppa) saa todellakin melkein mitä vain! Olemme harmitelleet, että tänä vuonna syödään vain paikallisia konvehteja, eikä Fazerin sinisestä ole tietoakaan, mutta kappas vain, Amazonista löytyi! Kovasti tilauksenseuranta näyttää, että maanantaina tulee paketti. Eihän se halpaa ollut, mutta tämän kerran menköön.
Harkinnassa on, että Joulupäivänä keitellään vielä tuosta italialaisesta risottoriisistä puuro, täytyykin tarkistaa olikos kanelia jo meidän maustekaapissamme.
HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE
JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2013
toivottavat Helka, Joonas & Citna






1 kommentti:
Kiitos Joulun toivotuksista ja me toivotamme teille Barcelonasta hauskaa Joulua juhliinne.
Lähetä kommentti