perjantai 20. kesäkuuta 2014

Takaisin Suomessa

Muutimme takaisin Suomeen 3.6. ja olemme nyt totutelleet takaisin suomalaisiin maisemiin. Muuttoreittinä oli San Francisco–Frankfurt–Helsinki Lufthansalla lentäen ja Helsinki–Oulu autolla 4.6.

Näkymä Doubletree huoneen ikkunasta; viimeinen kuva Yhdysvalloista blogissa?

Suurimmat huonekalut saatiin myytyä työnantajan avustuksella. Auto saatiin suomalaisen kaverin avulla myytyä Kaliforniassa reilussa vuorokaudessa. Varustelultaan automme oli sellainen ettei sitä olisi kannattanut tuoda muuttotavarana. Lopulta muuttotavaraa jäi käsimatkatavaroiden ja koiran lisäksi kolme ruumalaukkua, ja postitse lähteneet kolme n. 12kg lähetettyä pakettia ja kaiuttimet. Kaikki saatiin perille kohtuullisen pienin vaurioin, merkittävimpänä kaiuttimiin tulleet kosmeettiset muistot.

Lentomatkatavarat

Lento oli pitkä, mutta Lufthansa hoiti asiat hyvin ja kysyttäessä osasi aina kertoa missä koira on. Varmuuden vuoksi nimittäin kysyimme molemmilla porteilla että onhan koira lastattu koneeseen – olisihan ollut hankala huomata että koira on väärässä maassa. Kaikki sujui siis kuitenkin hyvin. Helsinkiin laskeutuessa sää oli usvainen ja maa näkyi vasta hetkeä ennen kosketusta ehkä 100 metrin korkeudelta. Seuraavana päivänä maisemat olivat hienoja Helsingin Kaivopuistossa ja myös sen jälkeisinä päivinä sää suosi meitä ja pari päivää oli lämmintä ja aurinkoista.

Kaivopuisto

Klo 11 illalla matkalta Ouluun

Oulussa heti ensimmäisenä viikonloppuna oli vuosittain järjestettävä Pohjois-Suomen suurin verkkopelitapahtuma Vectorama. Autoimme siellä Kapsin oheistoimintaständillä järjestämään kopterinlennätyskilpailua.





Nyt Oulussa jatkan töitä edelleen samassa yrityksessä, mistä minut oli lähetetty Yhdysvaltoihin. Työnkuva on hieman erilainen kuin aiemmin, mutta tähän mennessä työt ovat lähteneet hyvin käyntiin. Tällä hetkellä asumme tilapäisesti vanhempieni luona, mutta kunhan sopiva kämppä löytyy muutamme taas.

2 vuoden komennus Yhdysvalloissa oli silmiäavaava. Tulemme kaipaamaan komennuksen aikana tapaamiamme ihmisiä. Ensivaikutelmalta sekä Oulu että Helsinki tuntuvat pieniltä kaupungeilta maailmalta paluun jälkeen. Toisaalta olemme saunoneet miltei joka päivä ja viettäneet aikaa kavereiden ja sukulaisten kanssa. Kaikessa on puolensa. Pitää yrittää saada kirjoitettua jossain välissä vielä kooste suurimmista eroista Yhdysvalloissa ja Suomessa asumisessa.

Kuulemisiin.

Ei kommentteja: