perjantai 31. elokuuta 2012

Lennot HEL-JFK


Lähdimme noin yhdentoista aikaan aamupäivästä majapaikastamme Ilkan luota kohti Helsinki-Vantaata taksilla. Taksia tilatessa unohtui mainita isoista tavaroista ja koirasta, mutta samaan aikaan kun soitin uudestaan tarkistaakseni asian taksikeskukselta vielä, taksi olikin jo pihassa. Onneksi sovittiin Volvo V70:n hyvin.

Kentällä Finnairin Service Desk oli vapaana kun saavuimme. Deskissä selvisi, että koira pitää jättää viimeistään tuntia ennen lentoa. Aikaa jäi lopulta noin 20 minuuttia käyttää koira vielä nopeasti tarpeillaan ennen lentoa. Onneksi kävin Citnan kanssa aamulla noin tunnin kävelyllä kun heräsin ajoissa eikä parempaakaan tekemistä ollut. Citna oli kentällä poikkeuksellisen rauhallinen.

Koiraa luovuttaessa henkilökunta hieman sekoili kenen pitää tehdä mitäkin, mutta lopulta checkin-täti soitti turvatarkastajan paikalle hakemaan koiraa. Turvari tarkasti kopin pintapuolisesti ja vei koiran hissillä toiseen kerrokseen. Hissihuoneen oven takaa kuului koiran surkeaa vinkunaa. Kyseessä oli jokin pentukoira, joka odotti pääsyään toiselle lennolle. Citnaa huuto oven takaa huoletti kovasti, mutta Citnakin rauhoittui kun toinen koira hiljeni. Onneksi koirien ei tarvinut käydä keskustelua enää kun ne jäivät oven taakse keskenään kukin omassa kopissaan. Tämän jälkeen emme enää koiraa kentällä nähneet.

Portilla yritimme saada selville onko koira päässyt koneeseen. Porttihenkilökunta ei löytänyt aluksi oikeita numeroita ja sovimme että kysymme uudestaan boardingin alettua. Boardingin alettua tilanne ei ollut edennyt, mutta yksi henkilökunnasta soitteli sitten koiran perään ja lopulta vahvisti että "koira on kyydissä". Aivan varmaksi meille ei käynyt että onko kyse juuri meidän koirasta kun eivät kysyneet nimeä tai mitään.

Koneen lähtö viivästyi noin kymmenisen minuuttia, kun yksi matkustajista ei noussutkaan koneeseen ja turvallisuussyistä hänen matkalaukkunsa poistettiin koneesta erikseen. Itse lento sujui varsin rauhallisesti. Lennon reitin kulkeminen Islannin yli pisti hieman ihokarvoja pystyyn; mahdollisessa ongelmatilanteessa merkittävin varalaskupaikka on Islannissa. Jos koira olisi Islannissa koskenutkaan paikalliseen maaperään tai liikkunut ilman eläinlääkärin valvontaa, olisi odottanut 6 kuukauden karanteeni Islannissa.

Erittäin positiivinen yllätys oli, että Finnairin New Yorkin lennolla koneessa oli sähkötöpseli läppärin latailuun (110/220V, ilmeisesti jonkinlainen sekasikiöpistorasia, johon käy sekä USA:n että eurooppalaiset töpselit). Sähköä ei ihan helposti tosin tullut vaan johtoa sai irrottaa ja kytkeä muutaman kerran ja kääntää toisinpäinkin kunnes laturin merkkivalo syttyi. Alkuhitauden jälkeen sähköä tuli kuitenkin luotettavasti lennon ajan.

Lennon ruokana oli jonkinlaista lihamurekepihviä ja tarjoiluun kuului valko/punaviini. Lennon alkupuolella jaettiin maahantulokortit, jotka täyttelimmekin samantien. Täyttämisvaiheessa jäi vielä epävarmaksi pitääkö korttiin täyttää osoitteeksi ensimmäinen osoite, johon menemme vai osoite johon muutamme asumaan muutamaa päivää myöhemmin. Myöskin asuinmaa oli hieman epäselvä, kun olemme tosiaan muuttamassa Yhdysvaltoihin. Missä asumme muuton aikana?

Kohta puhelinnumero Yhdysvalloissa oli myös hieman erikoinen, koska miten meillä voisi olla paikallinen numero ennen sinne muuttoa? Suomen numero tietysti tavoittaa aluksi, mutta entä myöhemmin? Sähköpostiosoitteelle varattu kenttä oli todella lyhyt eikä työsähköpostiosoitteeni sopinut kenttään kokonaan.

Lento New Yorkiin tuntui jo yksistään pitkältä. Katsoimme matkan aikana Narnia-elokuvan, mutta muuten matka JFK:lle meni rauhallisesti. Loppumatkasta Joonaksen pelatessa Cut the Rope -peliä joukko pikkutyttöjä tuli katselemaan pelaamista ihan vierestä. Pitkä lento lapsillekin.

Ollaan nyt koneessa lennolla JFK-SFO, hieman myöhässä. Kirjoitellaan vaihdosta ja tästä lennosta oma postauksensa.

Ei kommentteja: