Maanantaina täällä oli Laborday, jonkin sortin työväenjuhlapäivä. Tämä tietysti tarkoittaa, että kaikki oli normaalia huonommin auki.
Maanantaina sitten luovutettiin hotellihuone pois ja lähdettiin asunnolle purkamaan laukkuja. Citna oli ihan mielissään kun laukusta löytyi naru, possu ja pallo, Citnan kaikista suosituimmat lelut. Niiden kanssahan piti sitten vetää ihalurallia pitkin kämppää.
Asunnossa tosiaan oli muutamia huonekaluja, joista saadaan päättää pidetäänkö lainassa vai hakevatko pois. Näihin kalusteisiin kuuluu mm. 80cm hetekantapainen sänky, jossa nukuttiin ensimmäinen yö. Ei ollut kauheen häävi nukkua, onneksi saatiin tiistaina Joonaksen työkaverilta ilmasänky lainaan.
Ihan mahottoman tarkkaan ei ollut asuntoa meille siivottu, vaikkakin paikalliset kertoi täällä siivoamista tapahtuneen. Osa pinnoista olikin puhtaan oloisia, toiset taas ihan mustana pölystä. Siivousurakka ei ihan vielä ole täysin loppuun saatu, mutta pikkuhiljaa alkaa olemaan kriittisimmät hoidettu. Jääkaappihan oli ihan ensimmäisenä pestävien listalla.
Keittiö täällä on kaksijakoinen: uudehkot liesi, jääkaappi ja mikro, kaikki muut on jostain 70-luvulta. Keittiön kaappien tilannetta vielä selvitellään, että mitä niille oikein voi tehdä, että niistä tulisi miellyttävämmät sisältä käyttää, todennäköisesti uusitaan itse niiden teipatut pohjasuojat. Tiskialtaassa on jätemylly, melkoinen vekotin sekin. Tiskikone vaikuttaisi olevan ihan ok, joskin päältäpäin katsottuna ei se ihan tuoreelta vaikuta.
Asunnossa on kolme lasiovea parvekkeille, yksi kummastakin makuuhuoneesta niiden yhteiselle parvekkeelle ja olohuoneessa yksi, josta pääsee ulko-oven kanssa yhteiselle parvekkeelle. Ikkunat niissä oli ihan hirveässä töhnässä, pahimmat on nyt pyyhitty pois niin niitä kehtaa käsitellä. Täällä kuuman päivän jälkeen auringon laskettua tulee kyllä avattua nuo ovet (niissä on muuten hyttysverkot omana ovenaan, voi avata ovet ja koira varmasti pysyy sisällä), että sisälämpötila laskee. Ilmastointia ei toistaiseksi ole saatu toimimaan, vaikka sellainen täällä kyllä on.
Muita ominaisuuksia asunnossa on kokolattiamatto kaikkialla, paitsi keittiössä ja wc/kylpyhuoneessa (ja ulko-oven edessä on muutama laatta). Olohuoneen keskellä on takka. Pyykinpesukone/kuivausrumpu viritelmä on vuodelta -88, melko pelottavan oloinen masiina. Ajettiin siinä yksi pesuohjelma tyhjällä koneella, tutustuttiin vähän masiinaan. Ohjelman kestot on 5-15min ja ei ihan kauheen hellävaraiselta vaikuta. Kuivausrumpukin on vähän ällöttävän oloinen. Saa nähä, että mihin tulokseen noiden kanssa päädytään, uskalletaanko uhrata joitain vaatteita et kokeillaan jääkö niistä mitään jäljelle tuolla.
Varmaan joitain kuvia laitetaan asunnosta, kunhan saadaan oikeaa nettiä. Tällä hetkellä ollaan minun iPhonen varassa, 2GB/kk dataraja tietokonekäytölle ei mahdollista kuvien siirtoa. Kännykässä itsessään on rajaton data, rajaton puhe ja tesktiviesti jenkkeihin. Kolikon kääntöpuolena kuukauden puhelinlasku taisikin nousta jonnekin $100/kk, avausmaksu taisi olla n. $250 sis. puhelimen. Vähän se siitä laskee, kun voidaan lopettaa tuon nettiyhteyden jakaminen tietokoneille, kun saadaan oikeaa nettiä. Mutta eipä täällä oikein kauheesti halvempiakaan vaihtoehtoja lopulta ole, puhelin- ja nettiliittymät on hinnoiteltu ihan eri tavoin kuin Suomessa. Kyllähän se oli pitkä aika maanantaista keskiviikkoon täysin ilman nettiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti