Ilmeisesti ihmisiä harmittaa kovasti kun emme ole kirjoitelleet vähään aikaan. Töiden alettua aikaa on huomattavasti vähemmän sekalaiseen puuhasteluun. Auton hankkimiseen on myös palanut huomattavasti aikaa kun on pitänyt ihmetellä vaihtoehtoja ja käydä kokeilemassa.
Aloitin tosiaan työt maanantaina. Viikon perusteella vaikuttaisi että hommat ovat koko lailla tuttuja, tosin erojakin on. Täällä työ tapahtuu lähinnä asiakkaiden kanssa, mikä on tietysti softakehittäjälle jonkinlainen muutos. Työilmapiiri on rento ja sikäli suurin osa naamoista on tuttuja jo etukäteen. Ei mitään valittamista. Tosin nyt onkin melko rauhallista. Ihan hyvä aika aloitella hommia, varsinkin kun jonkin verran on pitänyt luistaa töistä etukäteen autoa katselemaan. Toisaalta työpäivää voi jatkaa illasta, mikä onkin itse asiassa hyvä sillä iltamyöhäsellä ehtii vaihtaa muutaman sanan suomalaisten työkaverien kanssa.
Nettiyhteys etenee sikäli, että soitin Comcastille ja asentaja olisi kuulemma taas tiistaina tulossa käymään. Sanoivat että pitää hankkia lupa asunnon omistajalta poraamiseen, jotta kaapeli saadaan sisälle. Ihme touhua, sillä kaikilla naapureilla on useammassa huoneessa kaapelitv. Miten ihmeessä juuri tästä asunnosta puuttuisi? Ehkäpä asia selviää kun asentaja käy. Joka tapauksessa sain kirjallisen luvan asunnon omistajalta ongelmitta, joten asian pitäisi hoitua kunhan Comcast saa aikaiseksi. Toivottavasti tällä kertaa asentaja osaa hommansa ja tietää mitä pitää tehdä.
Autosta tosiaan, käytiin kokeilemassa useammanlaisia. Chevrolet-liikkeessä käytiin huvin vuoksi kun se tuli ensimmäisenä vastaan, mutta autot eivät juuri innostaneet. Sitten käytiin Audi-liikkeessä, mutta koeajettu auto vaikutti vähän huonolta. Kaasupolkimen tuntuma oli outo ja penkin takana oleva tasku tai oikeastaan koko penkin takaosa repsotti. Hintakin oli melko suolainen, koska Audi. Tämän jälkeen kävimme Volkswagen-liikkeessä, missä totesimme että hatchback-autojen saatavuus on yllättävän huono ainakin neliovisina. VW Jetta 2010 löytyi kuitenkin alle 25000 mailia ajettuna ns. Certified Pre-Owned -autona eli liikkeen lisätakuulla, joka kattaisi vetolaitteiston.
Onneksi paikallinen työkaveri on kokenut autoharrastaja ja lupautui auttamaan kauppojen hieromisessa. Pari tuntia käytettiin hänen kanssaan tarjonnan pohtimiseen. Lopulta päädyttiin siihen, että vähän ajettu CPO on aivan turha, sillä se on lähes uuden hintainen ja lopulta ei juuri eroa tavallisesta käytetystä. Käytettyjen ostaminen on kuitenkin aina tietynlaista arpapeliä jos ei osaa syvällisesti arvioida auton kuntoa, ja joskus vaikka osaisikin. Uutena tosin varustelusta joutuu hieman tinkimään jos haluaa pysyä budjetissa, mutta löysimme kuin löysimmekin vain ihan hitusen yli budjetin olevan uuden auton. Aluksi oli tarkoitus katsella 2012-poistomalleja, mutta työkaveri onnistui neuvottelemaan meille käytännössä samaan hintaan 2013-mallin VW Golfin. Pääsinpä samalla kirjoittamaan kaksi ensimmäistä shekkiäni koko elämässäni (eri lunastusajalla). Hassu maa, kun oletusmaksutapa on shekki.
Työpaikan järjestelmästä klikkailin meille alkuviikosta varsin kattavat sairaus/tapaturma-, silmä- ja hammashoitovakuutukset. Ilman niitä kaikenlaiset vahingot ja sairastaminen olisi täällä tolkuttoman kallista. Onneksi työnantaja maksaa näiden hinnan suurimmaksi osaksi. Vielä odottelen todistuksia Suomesta, joiden avulla saan veronpidätyksiä pienemmäksi, koska olemme Suomen sosiaaliturvan piirissä ja maksamme maksut Suomeen. Vakuutukset astuvat voimaan tosin vasta kuunvaihteesta, siihen asti olemme lähinnä suomalaisten matkavakuutusten piirissä. Tosin ilmeisesti vakavassa tilanteessa nuo sairausvakuutukset voi saada voimaan nopeamminkin jos tarvitsee. Yritetään käyttää tervettä järkeä ja olla varovaisia.
Autovakuutuksen kanssa otin samalla kotivakuutuksen (Renter's Insurance), joka sisältää vastuuvakuutuksen. Sen pitäisi korvata myös jos esimerkiksi koira aiheuttaa vahinkoja muille. Täällä kun kaikelle etsitään aina "syyllinen", jonka (vakuutuksen) pitää vahinko korvata. Yhteensä vakuutuksiin uppoaa helposti n. 3000 USD/vuosi, vähän riippuen minkä hintaiseksi Citnan terveys/vahinkovakuutus tulee ja kannattaako se ottaa. Eläinlääkärikäynnit ovat kalliita, mutta toisaalta niin on eläinvakuutuskin.
Paikallisen ajokortin hankinta onkin hieman pidempi prosessi kuin kuvittelinkaan. Meillä on ensi kuun alkuun varattuna aika DMV:lle, jossa toivottavasti pääsemme tekemään ajokortin teoriakokeen. Tämän jälkeen tosin menee varmaan toinen kuukausi ennen ajokoetta ja en ihmettelisi vaikka kolmas kuukausi menee ennen kuin lopullisen kortin saa käteen. Teoriassa paikallinen ajokortti pitäisi hankkia 10 päivän kuluessa. En kyllä ymmärrä miten se on mahdollista. Lähdetään siitä että ajetaan nätisti ettei tulla pysäytetyksi ja toivotaan että viranomainen ymmärtää että prosessi on hidas ja meistä riippumaton. Helka ehtii toivottavasti saada haettua oman sosiaaliturvatunnuksensa vielä ennen kuin käydään DMV:llä. Omani sain noin viikossa.
Pitänee laittaa huomenna kuvia uudesta autosta. Kun pääsimme sen kanssa kotiin oli tullut jo pimeää niin kuvaaminen jäi väliin. On kyllä mahtavaa kun on renkaat alla ja autovakuutus voimassa. Ensi viikon perjantaina minun pitäisi saada viimein oma puhelin kun iPhone 5 -ennakkotilaukseni pitäisi saapua. Vuokra-auto (jolla vain minä saan ajaa) pitää palauttaa sunnuntaiaamuna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti