Harmillisesti pari viikkoa sitten tilattu
Fatboyn säkkituoli ei ikinä päätynyt perille. Fedex ilmoitti, että paketti on toimitettu ja jätetty kotiovelle (allekirjoitusta ei vaadittu), mutta pakettia ei ikinä löytynyt. Helka oli toimituksen aikaan kotona ja näkikin Fedexin auton, mutta ei pakettia. Valitin asiasta ehkä tunnin pari toimitusmerkinnän jälkeen. Fedex otti ilmoituksen vastaan ja kuljettaja kävi seuraavana tai sitä seuraavana päivänä paikalla ja ilmoitti jättäneensä paketin jonnekin parkkipaikkojen läheisyyteen, ei ovelle. No, oli miten oli, johonkin parempaan talteen se paketti joutui. Vaikea uskoa että naapuritkaan tai Fedex itse olisivat vieneet. Asia ei onneksi ole suurempi ongelma, sillä Amazon on hyvä verkkokauppa. Soitin heille että nyt kävi näin. Pahoittelivat luonnollisesti ja kysyivät että miten kiireellinen tuote minulle on. Selitin että huonekaluja ei vielä hirveästi ole niin säkkituoli olisi ihan tarpeeseen. Lupasi laittaa "yhden päivän" toimitusajalla tulemaan, mikä tarkoittaa että viikonloppuna tilattu tuote on tiistaiksi perillä. Toivottavasti tällä kertaa paketti päätyy perille asti.
Netistä tilaaminen on kyllä sikäli kätevää, että se on ainakin vielä tähän päivään asti verotonta. Muistaakseni nyt maanantaina aletaan periä ainakin Amazonissa ja muissa yleisimmissä verkkokaupoissa Californian osavaltion tilauksista tosin myyntivero. Ehdittiin onneksi tilata vielä koiranruokaa 15 kg säkillinen kotiin toimitettuna ennen verotuksen alkamista.
Olen tilannut Amazonista tänne jo:
- kaapelimodeemin
- ulkoisen 500 GB kovalevyn
- kolme Nora Roberts -kirjaa Helkalle (yksi ennakkotilaus ja tulee vasta myöhemmin)
- säkkituolin (odotan yhä)
- koiranruokaa 15kg säkki (juuri tilattu)
Sikäli nettitilaaminen on mukavaa että ei tarvi seikkailla kaupoissa. Joka kauppa kun on kuitenkin joka tapauksessa automatkan päässä ja kaupan sisältäkin tuotteiden löytäminen on oma numeronsa. Netistä tilatessa paketti tulee (jos tulee :) suoraan kotiovelle, yleensä ilman toimituskuluja kun tilauksen arvo on esim. yli 50$ tms.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti